sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hempeä liuku

Olen pitkään kirjoittanut postauksia lakkaamistani kynsistä paljon jälkikäteen (ja sitä ovat nämäkin). Nyt kuitenkin postausjonossa on niiiiiin ihania lakkauksia, että oikein harmittaa julkaista kaikkia oikeassa järjestyksessä :D Kamala tilanne ;)

--


Kynsisirkuksen Instagramista inspiroituneena (hän taas oli inspiroitunut @celinaryden:in Instagram-kuvasta) halusin itsekin tehdä hempeän liukuvärjäyksen.
Olen aiemmin tehnyt valkoisella liukuvärjäystä yksikseen. Ikinä en ole ajatellut, että tietenkin liu'usta tulee siistimpi, kun sieneen laittaa myös tavallista "ranskis"lakkaa :)

Hempeästä liu'usta tein pari versiota:


Ensimmäisiin kynsiin tein koristelut helmillä. Nämä saivat kuitenkin lähteä kynsiltä aika pian, sillä helmet jäivät jotenkin ihan tukkeutuneen näköisiksi Seche Viten alle, eivätkä olleet enää niin tarkkarajaisia, kuin olisin halunnut.

Käytetyt:
OPI - Mimosas for Mr. & Mrs.
Gina Tricot - White



Seuraavaksi päätin tehdä liukuvärjäyksen uudestaan ja yhdistää siihen vielä pari lakkaa lisää:



Tähän liukuun on edellisten lisäksi käytetty OPI:n I love applausea. Tässä liu'ussa lakat olivat I love applause - Mimosas for Mr. & Mrs. - White -järjestyksessä. Kolmella lakalla liu'usta tuli mielestäni kivempi, enkä tällä kertaa halunnut pilata sitä helmillä, vaan lisäsin yllätyksellisesti aksenttikynneksi pikkurilliin My favourite ornamentia :D

Täytyy sanoa, että tästä jälkimmäisestä kokeilusta pidin enemmän. Ehkä myös sen takia, että kolmella lakalla tehty liu'ussa värien siirtymät ovat huomaamattomammat :)

Käytetyt:
OPI - I love applause
OPI - Mimosas for Mr. & Mrs.
Gina Tricot - White
OPI - My favourite ornament

2 kommenttia:

  1. Liukuväri on niin simppeli ja näyttävä, että oikein ihmetyttää miksi sitä ei tule itse tehtyä useammin :D Kauniit kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja olet täysin oikeassa, itsekin tulee usein hämmästeltyä! Varsinkin, kun tein edellisessä postauksessa nähdyt scaled gradient -kynnet, en meinannut uskoa sen olevan niin helppoa :D

      Poista