torstai 15. elokuuta 2013

Something new & something blue

Seche vite. Pikakuivattava päällyslakka. Olen kuullut / lukenut siitä monia ruusuja, muutamia risuja. Kicksissä oli tämä kanta-asiakastarjouksessa (8,90€), joten päätin ostaa kokeiluun. Ensimmäisen kerran kokeilin sitä paksulle glitterkerrokselle ja täytyy myöntää, että hieman hämmästyin Seche viten tehokkuudesta. En taida enää tämän jälkeen jaksaa odotella glittereiden kuivumista itsekseen :)


Näitä glittereitä siis "kuivattelin":


Kävimme poikaystäväni kanssa Etelä-Suomessa kesälomareissulla ja tuolle reissulle halusin kynsille jotain kestävää. Siispä glitterit kehiin! Lakkaus pysyi hyvänä kauan ja lopulta päädyin harjoittelemaan one stroke -tekniikkaa vielä tuohon päälle. One stroke -kukat näyttivät loppujen lopuksi tältä:



Jostain syystä akryylimaalit rapisivat lastuina pois todella pian kukkien valmistumisen jälkeen, joten näillä kynsillä minua ei kauaa nähnyt. Etusormi onnistui omasta mielestäni parhaiten :) Tykkään one stroke -tekniikasta todella paljon, mutta minulla ei ole siihen tarpeeksi hyvää sivellintä... Voihan syy olla myös maalaajassa, mutta helpompi syyttää sivellintä ;) harjoitus tekee mestarin!

Käytetyt lakat:
OPI - Nail envy
Essie - Sugar daddy
Nicole by OPI - Diva in to the pool
Gina tricot - Aqua glitter

2 kommenttia: