tiistai 11. elokuuta 2015

Top 10

Belegwen oli blogissaan listannut tämänhetkisensä Top 10:n kynsilakkojen osalta ja haastoi muutkin tekemään samoin. Rupesin heti omia lakkojani pohtimaan ja täytyy myöntää, että on niitä kyllä ihan mahdotonta laittaa parhausjärjestykseen. Tähän postaukseen sain koottua 10 (plus pari...) lempparilakkaa sekalaiseen järjestykseen:


Ensimmäisenä OPI:n My favourite ornamentin haastaja, Essencen On air! Aivan ihana pikkuhippuglitteri, joka peittää jo parilla kerroksella täysin riittävästi. Onneksi tämän hankin: voihan olla, että kaksi My favourite ornament -pulloa vielä jossain vaiheessa loppuvat.. :P


Korallin väriset lakat ovat erityisesti lemppareita joka kesä, joten niitä kympin joukkoon pääsi jopa kolme kappaletta. Samalle sijalle. Koska "They are not the same, they're similar". Kuvassa siis Kikon 358 Peach rose, Essencen Indian summer ja Essien Tart deco.


Ihka ensimmäinen piCture pOlishin lakkani <3 Tätä olen ihastellut pitkään kynsiblogien syövereissä ja tänä kesänä vihdoin sen hankin. Pakkohan minun jotain oli ostaa piipahtaessani CesarsShopin kivijalkakaupassa ;)


Kaksi lemppariminttua ovat tällä hetkellä Kikon 389 Mint milk sekä Essencen That's what i mint! Minttulakat ovat aina kynsillä toimivia, helppoja koristella sekä yksinkertaisesti että monimutkaisemmin.


Yksi all-time-favourite herkku on Essien Cute as a button. Tämä lakka onkin ainut ei-glitter-lakka, jota minulla on tuplakappale.


Pinkeistä lemppariksi tällä hetkellä nousi OPI:n Hey baby, aivan ihana karkkipinkki :)


Sinisiä lakkoja tulee käytettyä liian harvoin. Tämä OPI:n Miss Piggy's big number on pitkäaikaisempi lemppari ja löytyy esimerkiksi tästä postauksesta.


Essencen sparkle sand -efektilakka on tämän hetken nudelemppari. Hey, nude! tekee kynsille hennon tekstuuriefektin, johon ei hermo niin herkästi mene. Löytyy esimerkiksi tästä postauksesta.


Tummanpuhuvista lakoista OPI:n Visions of love on sellainen, joka pääsee herkästi kynsille, vaikkakaan nyt kesällä ei aivan sen aika ole ollut. Syksyä odotellessa :)


Vielä loppuun yksi muidenkin kynsibloggaajien suosikki, OPI:n I snow you love me. Tämä lakka kehuu kuvissa itsekin itseään esimerkiksi kokokynsiglitterin muodossa <3


-----


Tässä lakkoja kuvaillessa tuli vaihteeksi sellainen fiilis, että kunnon kamera olisi kovin kiva. Kuvat blogiin otan siis iPhone 5:llä, joka usein hyvässä valaistuksessa riittää tarpeisiin. Millä laitteella te nappatte kuvat blogeihinne?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti